tiistai 5. heinäkuuta 2022

Kaapuveikko 6

 

J. Vuorma: KAAPUVEIKKO 6

sarjakuva-albumi

64 sivua, 10 väreissä

210x210 mm


Pohjoisen sanomalehtisarjakuvan mystinen veteraaniköriläs jatkaa kulkuaan.
Kuudes kokoelma Kaapuveikko-sanomalehtistrippejä.
Sarjakuvien lisäksi liitteenä 10 värimaalausta.

Saatavilla verkkokirjakaupoista.

Lisätiedot:

Juha Vuorma
www.opticmatador.com
jvuorma@gmail.com



keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kaapuveikko 30 vuotta -näyttely

 



Kaapuveikko 30 vuotta -näyttely

Oulun pääkirjasto, kesäkuu 2022

näyttelyn järjestäjä: Juha Vuorma (jvuorma@gmail.com)


Vuonna 1992 aloittanut pohjoissuomalainen sanomalehtisarjakuva Kaapuveikko on sinnitellyt hengissä ja peilannut pohjoista elämänmenoa jo 30 vuotta. 

Sarja syntyi vuonna 1992, jolloin se sai kunniamaininnan Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa. 1993 sarjaa julkaistiin Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana ja se aloitti usean vuoden pestin Pudasjärven Sanomat -lehdessä.
Jossain vaiheessa Kaapuveikko joutui hengissä pysytelläkseen myös haahuilemaan eri lehtien sivuilla ympäri Suomea siellä täällä (eteläisin sarjan julkaisija on ollut Helsingistä, pohjoisin Inarista ja jokunen siltä väliltä...), kunnes vuoden 2005 alussa ympäri maata mieron tiellä poukkoillut Kaapuveikko vakiintui taas kotimaastoonsa, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella ilmestyvän Iijokiseutu-lehden sarjakuvaksi. Koillismaan lisäksi sarjaa julkaistaan tällä hetkellä myös Pohjois-Karjalassa.

Sanomalehtien lisäksi Kaapuveikkoa on vuosien varrella julkaistu Myrkky-sarjakuvalehdessä, Nuorten Ystävät ry:n lehdessä, pienlehdissä ja lukuisina omina sarjakuva-albumeinaan. Albumeista löytyy strippikokoelmien lisäksi myös pidempää tarinaformaattia ja värillisiä lasten sarjakuvatarinoita.

Kaapuveikko on hahmona esiintynyt alusta asti sarjakuvien lisäksi myös maalauksissa. "Kaapuveikko 30 vuotta" -näyttely esittelee Kaapuveikko-aiheista kuvataidetta ja sarjakuvaoriginaaleja vuosien varrelta.

Laaja retrospektiivinen Kaapuveikko -näyttely oli jo aiemmin esillä Kaapuveikon omassa kotimaastossa Pudasjärvellä vuonna 2019 (Kaapuveikko 27v, Taidehuone Pohjantähti). Kaapuveikon piirtäjän Juha Vuorman kotikaupungissa Oulussa Kaapuveikkoa ei ole koskaan julkaistu - mutta nyt oululaisetkin voivat tutustua hahmoon uuden Kaapuveikko 30 vuotta -näyttelyn myötä.


Näyttely on esillä Oulun pääkirjaston ala-aulassa kesäkuun 2022 ajan.

https://tapahtumat.munoulu.fi/fi-FI/page/6284a8bf1527353477371368

jvuorma@gmail.com

www.opticmatador.com
www.kaapuveikko.com

 

 ********************

edellisen kaapuveikkonäyttelyn (2019) aikaan julkaistua infoa:

Kaapuveikon synty
http://kaapupress.blogspot.com/2019/08/kaapuveikon-synty.html

Ysärikaapu
http://kaapupress.blogspot.com/2019/08/ysarikaapu.html

torstai 11. marraskuuta 2021

The Gunman and the Ghost

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
THE GUNMAN AND THE GHOST
by Juha Vuorma

paperback comic book
color cover, b/w pages
in English


A horror western comic about a gunslinger and his shadow.

The author Juha Vuorma is an underground artist who has illustrated more than a hundred underground metal album covers worldwide and released about two dozen underground comix books, most of them in his native Finland.

Amazon:
USA - UK - DE - FR - ES - IT - JP - CA


[suom huom: teoksen suomenkielinen versio "Haamuvarjo" saatavilla suomalaisista verkkokirjakaupoista] 

Contact/ info:
Juha Vuorma
jvuorma@gmail.com
www.opticmatador.com


 

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Haamuvarjo


 



















HAAMUVARJO
by Juha Vuorma
50 sivua
148 x 210 mm (A5)

Kaunis ja kauhistuttava kauhuwesternballadi revolverimiehestä ja hänen varjostaan.

myy: SS Libricon (Hki), Kulkukatin Poika (Hki), Booky.fi etc.

Lisätiedot:

Juha Vuorma
www.opticmatador.com
jvuorma@gmail.com




sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Underground Metal Comix



UNDERGROUND METAL COMIX

by Juha Vuorma

available in paperback and Kindle edition

color cover, b/w pages

in English


Underground comix and underground metal. The book includes 4 short stories.

The Church Burner  - An attempted arson or an accident? A young woman is interrogated by the police.
Death Metal - A man meets a death metal band who do not play any concerts, do not record any songs and never practise. But they do have something bizarre going on.
Graveyard Slut - Internet nickname Graveyard Slut meets her online friend.
The Abyss - A concert promoter goes backstage to meet a black metal band whose vocalist seems quite eccentric.

Available in paperback and Kindle edition at Amazon.

The author Juha Vuorma is an underground artist who has illustrated more than a hundred underground metal album covers worldwide, and released about two dozen underground comix books in his native Finland.
 
[ suom huom: tarinat käännetty ja muokattu suomekielisistä albumeista "Kirkonpolttajatar" ja "Raivotar" ]
 
Amazon
USA - UK - DE - FR - ES - IT - JP - CA


Contact/ info:

Juha Vuorma
jvuorma@gmail.com
http://www.opticmatador.com/

 
 
 


 sample page from "The Church Burner"
 



sample page from "Death Metal"


 






sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Storia del West - Lännentie


Storia del West - Lännentie 1/1975 - 8/1981 (Kustannus Oy Semic)


Storia del West on mittava ja ainutlaatuinen villin lännen sarja. Se kertoo yhden suvun tarinan USA:n rajaseudun valloituksen vuosina, lähes sadan vuoden jaksolla. Päähenkilöt ovat keksittyjä, mutta historialliset tapahtumat joihin heidät on usein sijoitettu ovat tosia ja usein hyvinkin yksityiskohtaisesti kerrottuja. Aiheen tutkimuksessa ja käsikirjoituksissa nähtiin vaivaa ja piirtäjiksi valittiin kovia tekijöitä.

Gino D'Antonion kansitaidetta
Storia del West ilmestyi Suomessa Lännentie-sarjakuvan numeroina 1/1975 - 8/1981. Kotimaassaan Italiassa sarja ilmestyi ensimmäisen kerran Collana Rodeo sarjan numeroissa vuosina 1967-1980 ja myöhemmin uudestaan omana Storia del West sarjanaan.  Sarja sisältää kaikkiaan 75 pitkää tarinaa. Suomeksi sarjaa julkaistiin 72 sarjakuvakirjaa. Ilmeisesti suomalaisesta julkaisusta puuttunee pari sarjaan kuuluvaa jaksoa aivan alkupäästä.

Sarjan loi, käsikirjoitti ja osin piirsi Gino D'Antonio (1927-2006). D'Antonion lisäksi tärkeimpiin piirtäjiin kuuluivat Renato Polese (1924-2014) ja Sergio Tarquinio (s. 1925). Muitakin kovia nimiä piirtäjäkaartista löytyy (Renzo Calegari, Giorgio Trevisan ja Luis Bermejo), mutta Polese ja Tarquinio piirsivät eniten jaksoja yhdessä D'Antonion kanssa. Renzo Calegari (1933-2017) oli tärkeänä tekijänä mukana alkupuolella.

Polesen ja D'Antonion tyylit piirtää muistuttavat hiukan toisiaan, molemmat olivat erittäin taitavia tekijöitä. Tarquinio taas piirsi sarjan ehkä muistettavimmat kasvokuvat, hänen lähikuvansa esimerkiksi apassipäällikkö Geronimosta, Custerista ja Wild Bill Hickokista ovat hienoja.
Piirtäjäkaartin ollessa aina kovaa tasoa, D'Antonio itse on silti nostettava selkeästi kovimmaksi tekijäksi kaikista myös piirtäjänä, ja hänen piirrostyönsä nostaa tietyt jaksot klassikoiksi. Tuossa vaiheessa uraansa D'antonio oli jo tehnyt komean uran muiden sarjojen parissa, hän oli piirtänyt sotasarjoja Fleetwaylle, Pecos Billiä, El Kid jaksoja jne. Mies oli siten kovassa iskussa päästessään Storia del Westin kimppuun ja sarjasta tulikin hänen hienoin työnsä, elämäntyönsä.

Sarjan alussa Brett MacDonald saapuu Yhdysvaltoihin 1800-luvun alussa ja astuu heti historiallisten tositapahtumien pyörteisiin ottaessaan osaa Lewisin ja Clarkin rajaseudun tutkimusmatkalle. Länteen päädyttyään Brett menee naimisiin shoshoninaisen Sicawejan kanssa ja he saavat pojan nimeltä Pat. Brett ja Sicaweja kuolevat Alamon taistelussa. Pat kasvaa rajaseudulla, toimien Texas Rangerina, oppaana, Wells Fargon vaunujen vartijana ym. Jossain vaiheessa hän kohtaa opettajatar Brenda Adamsin, jonka mies George kuolee. Pat auttaa Brendaa ja tämän poikaa Bill Adamsia monin tavoin ja lopulta Pat ja Brenda menevät naimisiin. Perhe asettuu Patin vanhemmiltaan perimälle maatilkulle Texasiin ja Patista tulee karjatilallinen. Pat ja Brenda saavat kaksi poikaa, Ben ja isoisänsä mukaan nimetty Brett.


Sukupuuta. Benin puoliso Lily (alavasen) tosin menehtyy traagisesti ja surun murtama Ben löytää myöhemmin uuden puolison, Ursula Quinlanin.

Bill Adams Renato Polesen piirtämänä

Brendan poika Bill Adams on sarjassa usein esillä, hän on sopiva hahmo heitellä ympäri länttä historiallisten tapahtumien kuvauksissa ammattiensa takia. Paitsi että on rajaseudulla varttunut mies, Bill on ilmeisesti perinyt opettajataräidiltään mielenkiinnon yhteiskunnalisiin asioihin. Hän liittyy aluksi armeijaan, mutta pettyy sen toimintatapoihin ja eroaa kersanttina jo ennen sisällissotaa. Hän tutustuu Alan Pinkertoniin, toimii Pinkertonin leivissä sisällissodan aikana tiedustelutehtävissä pohjoisvaltioiden hyväksi ja tutustuu Pinkertonille työskennellessään myös kenraali Grantiin.
Erottuaan Pinkertonilta sodan jälkeen Adams kohtaa Grantin uudelleen Grantin ollessa armeijan ylipäällikkö. Grant värvää Adamsin toimimaan jonkin sortin henkilökohtaisena luottamusmiehenään, silminään ja korvinaan lännessä. Ja pesti jatkuu Grantin edettyä armeijan ylipäälliköstä USA:n presidentiksi asti. Työsuhde loppuu Little Big Hornin taistelun jälkeen. Grant antaa potkut Adamsille, joka vihjaa Grantin olevan lopullisessa vastuussa sekä epäonnistuneesta intiaanipolitiikasta että seitsemännen ratsuväkirykmentin tuhosta Little Big Hornissa. Grantin ja Adamsin välirikon jälkeen Pinkerton etsii Adamsin käsiinsä ja pestaa tämän taas etsiväkseen.


Pat MacDonald liikkuu ympäriinsä myös ja on usein pääroolissa läpi koko sarjan. Karjatilalliseksi asetuttuaankin karjanosto- ja myyntimatkat yms liikuttelevat häntä ympäri länttä.

Pat MacDonaldin pojista Ben on monessa jaksossa keskiössä. Hän listautuu levottomana nuorukaisena jo sisällissodan aikana ikänsä valehdellen alaikäisenä konfederaation armeijaan. Kun Bill toimi sisällissodassa pohjoisen hyväksi niin perheestä löytyy siis sekä etelän että pohjoisen puolella olleita miehiä.  Ben joutuu monenlaisiin vaikeuksiin sodan jälkeen kulkurivuosinaan. Hän päätyy etsintäkuulutetuksikin otettuaan syyn niskoilleen naisystävänsä Lilyn pakon edessä -Beniä suojellessaan - tekemästä miestaposta.
Nuorin pojista Brett taas kasvaa naperovuosista nuoreksi mieheksi vasta sarjan loppupuolella ja esiintyy siten päähenkilönä harvemmin. Hänkin ehtii yrittää sotilaan uraa sarjan lopussa, haavoittuen Wounded Kneessä 1890,  josta hänen isänsä noutaa hänet kotiin.
Ben ja Lily by Gino D'Antonio


Brett, Sicaweja, Pat, Brenda, Bill, Ben, Brett -poppoon lisäksi sarjan päähenkilöihin kuuluu Belinda Hall, joka hellustelee Bill Adamsin kanssa. Belinda ja Bill ovat alunperin USA:n sisällissodassa vastakkaisilla puolilla samoissa tehtävissä - vakoojina, vihollisina. Belinda on etelän ja Bill pohjoisen puolella. Seurustelu siinä tilanteessa ei oikein onnistu, vaan toisia vastaan juonitellaan, mutta sodan jälkeen he aloittavat parisuhteen.
 

Belinda Hall by Renato Polese (vasemmalla) ja Sergio Tarquinio (oikealla)
Sarjan naisista Brenda edustaa tyyppiä lempeä mutta myös luja rajaseudun nainen, jolla on kädet täynnä työtä kodin ja lasten kasvattamisen kanssa arvaamattomassa ympäristössä.
Belinda taas on paitsi alunperin ns. southern belle ja konfederaation puolella työskennellyt vakooja, niin myös hyvin omapäinen, älykäs ja seikkailuihin ajautuva naishahmo. Sisällissodan myötä pohjoisvaltiolaiset tekevät mittavaa tuhoa etelässä ja he myös polttavat Belindan suvun kotikartanon. Konfederaation puolesta kamppaillut ja sodassa kaiken menettänyt Belinda siirtyy sodan jälkeen länteen ja pyörittää menestyvää "Golden Rail" saluunaa rautatietyöläisille. Rautatien rakentaminen yhdysvaltojen halki Union Pacific ja Central Pacific yhtiöiden kilpailuna kuvataan näet sarjassa myös. Belindan "Golden Rail"-saluunakin tosin palaa maan tasalle. Jenkkien ensin poltettua hänen kotinsa Belinda menettää koko omaisuutensa toisen kerran saluunan palaessa, ollen taas tilanteessa jossa hänelle jää vain vaatteet päälleen. Se ei lannista tätä mainiota hahmoa.

Brenda ja Belinda paukuttelevat - kuva Renato Polesen piirtämästä harvinaisesta jaksosta jossa nämä sarjan naispäähenkilöt esiintyvät yhdessä samassa tarinassa, kun Belinda päättää käydä visiteeraamassa MacDonaldin ranchilla tutustumassa puolisonsa Bill Adamsin sukuun. Lännetie 9/79 "Vihreät laitumet" - "Verdi pascoli" (Collana Rodeo nro 116, 1977).



Usein esiintyvistä sivuhenkilöistä perheen ystävä äkäinen skotti "Mac" (Alistair MacRimmon) on jopa päähenkilönä jossain yksittäisessä jaksossa, jossa MacDonaldin sukua ei edes esiinny. 

Sarja päättyy koko suvun lopulta kokoontuessa taas yhteen MacDonaldin ranchille 1890-luvulla.


Aika moni sarjan jaksoista keskittyy kuvaamaan joko tiettyä historiallista tapahtumaa tai tiettyä historiallista henkilöä villin lännen historiasta. Historiallisten hahmojen kuvaaminen on perusteellista. Traagisissa tai radikaaleissa tapahtumissa mukana olleita hahmoja tutkaillaan persoonina taidokkaasti, henkilöitä sijoitellaan sivuhenkilöinä mukaan aikaisempiin tarinoihin jo ennen kuin heidät nostetaan kunnolla esiin tunnetuimmissa yhteyksissä myöhemmin. Sarja tutkii taustoja ja kertoo miksi henkilöstä tuli se minä hänet tunnetaan. Esim apassipäällikkö Geronimon henkilöhistoriaa kerrotaan jo ennenkuin hän nousee esiin keskiössä varsinaisia apassisotia kuvaavissa jaksoissa, Jesse James esiintyy jo sisällissodan aikaisissa jaksoissa sissivuosinaan ennenkuin nousee esiin junanryöstäjänä myöhemmin, Wild Bill Hickok esiintyy sarjassa jo nuorena miehenä jne.

Sarjan alkupuolen jaksoissa on enemmän perinteistä seikkailusarjakuvien henkeä ja historialliset tapahtumat ovat hiukan sivussa, mutta hyvin pian homma lähtee kunnolla käyntiin ja oikea balanssi faktan ja fiktion väliltä löytyy. Mieleenpainuvia jaksoja ja aiheita ovat esim. kuvaukset Little Big Hornin taistelusta ja siihen johtaneista tapahtumista, apassisodat, Wild Bill Hickokin, Billy the Kidin ja Jesse Jamesin tarinat, konfliktit Komanssien ja biisoninmetsästäjien välillä jne.

Geronimo Sergio Tarquinion piirtämänä


Ihmisiä kuvataan ihmisinä, olivat he sitten jenkkejä tai konfederaatteja, lainvalvojia tai lainsuojattomia, valkoisia, mustia, intiaaneja tai meksikolaisia. Tulee selväksi että historian pyörteissä yksittäinen ihminen on yleensä voimaton,  yksilön ja yhteisön etu voi olla ristiriidassa ja voi olla vaikea tietää onko oikealla puolella tai onko edes mahdollista olla.

Italiassa sarjasta on otettu uusintapainoksia ja tätä kirjoittaessa sarjaa julkaistaan siellä taas - nyt suurikokoisempana ja värillisenä versiona. Suomessa sarjalla oli ilmestyessään ilmeisesti hyvin lukijoita, numeroita liikkuu divareissa ja muutamasta ensimmäisestä numerosta otettiin uusintapainoksia. Lukijoiden parissa sarja on ilmeisen arvostettu mutta julkaisuajankohdan pienehköiltä sarjakuvakriitikkoporukoilta Suomessa se taisi mennä hiukan ohi, liekö huomanneet että että Italiasta pukkaa Euroopan (tai maailman) parasta western-sarjakuvaa. 

Pat MacDonald ja hänen poikansa Brett, piirtäjänä Sergio Tarquinio

Toisen hienon italialaisen western-sarjakuvan Ken Parkerin käsikirjoittaja Giancarlo Berardi kertoo että Ken Parkerin luomiseen vaikutti suuresti Sydney Pollackin elokuvan Jeremiah Johnson lisäksi nimenomaan Storia del West -sarja. Vaikka onkin nykyään jo sarjakuvan veteraani, Berardi on hiukan nuorempaa sukupolvea kuin Storia del Westin tekijäkaarti. Berardi kertoo että ei aluksi sarjakuvaa lukiessaan tiennyt että sarjan tekijät ovat hänen maanmiehiään, vaan luuli sarjaa amerikkalaiseksi. Saatuaan tietää tekijöiden olevankin italialaisia hän kiirehti tutustumaan heihin. Berardi ihastui ensin Renzo Calegarin piirrostyyliin mutta sitten ennenkaikkea D'Antonion, ja sanookin D'Antonion olleen ensimmäinen Italian sarjakuvataiteen uudistajista. Berardi tapasi D'Antonion useasti, myös Ginon kotona hänen perheensä luona, ja piti hyvin ilmeisesti D'Antoniota suuressa arvossa paitsi sarjakuvataiteilijana niin myös miehenä, todeten että nöyryys ja yksinkertaisuus ovat suurten mestarien ominaisuuksia.


Custerin loppu. Gino D'Antonion piirtämästä jaksosta "Kunniakas Päivä" Lännentie 5/1980, "Giorno Di Gloria" Collana Rodeo 1978



Bella & Bronco 1, 1984
 Gino D'Antonion Storia del Westin jälkeen luoma Italiassa 80-luvulla ilmestynyt "Bella & Bronco" western-sarja olisi myös mielenkiintoinen lukea suomeksi. Myös tämä sarja oli D'Antonion käsikirjoittama ja osin hänen itsensä ja osin vanhojen työkavereidensa piirtämä. Sarjaa julkaistiin hiukan isommassa koossa kuin Storia del Westiä ja  D'Antonion piirrostyö sarjassa on todella komeaa ja kulkevaa. Sivuja tuijottaa ilokseen, vaikka italiankielisestä painoksesta ei täällä Kaapu Press -kammiossa tajuta tekstin osalta mitään.

Suomeksi D'Antonion piirtämiä sarjoja on julkaistu Lännentien lisäksi ainakin Pecos Bill lehdessä ja ilmeisesti Korkeajännityssarjassa 1950-60 luvuilla ja D'Antonion sekä piirtämä että käsikirjoittama komea Rorke's Driftin taistelua Etelä-Afrikassa kuvaava "Zulumaan kesyttäjä" albumi Semicin "Seikkailujen Mies"-sarjassa 1979. Hänen käsikirjoituksiinsa muiden piirtämiä sarjoja löytyy suomeksi ainakin Filippucci Lucion piirtämä Tex Willer suuralbumi "Raivoisa rämejahti",  Nick Raider sarjan jakso "Musta Päivä" piirtäjänään Bruno Brindisi, ja D'Antonion ja Renzo Calegarin viimeinen yhteistyö "Bandidos!".
Liekö muitakin, mutta Storia del West/Lännentie on työ josta hänet tunnetaan parhaiten.

Gino D'Antonio palkittiin elämäntyöstään "Maestro del Fumetto - Master of the Comics" tittelillä Luccan sarjakuvafestivaaleilla 1996.

2017 Bonelli julkaisi Italiassa yli 200-sivuisen suuren kovakantisen kirjan, jossa perehdytään Storia del West -sarjan tekijöihin ja taustoihin ja käydään läpi tapahtumat sarjassa vaihe vaiheelta 1804-1890. "Storia del West - La realtà e la leggenda nel capolavoro a fumetti di Gino D'Antonio" (Luca Barbieri, Luca Boschi, Graziano Frediani - Sergio Bonelli Editore, 2017).

Kertoja- ja piirtäjämestari Gino D'Antonio kuoli jouluaattona 2006. Hänen työnsä elää, kauan.
 


Gino D'Antonio


J. Vuorma
www.opticmatador.com




Blogin kuvat Lännentie-sarjakuvakirjoista, Storia del West sivuoriginaaleista ja kirjasta "Storia del West - La realtà e la leggenda nel capolavoro a fumetti di Gino D'Antonio"

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Miksi underground metallimusiikin kansitaide merkitsee paljon enemmän kuin sinä (luultavasti) vielä ymmärrät?


Dark Art Legion (lyhyt johdatus underground metallimusiikin kansitaitaiteeseen)


Taustaa, kuvataiteesta kuvitustaiteeseen


1900-luvulle tultaessa modernismin ja postmodernismin myötä taidemaailman kiinnostus romantikkojen ja symbolistien tarinoihin ja myytteihin viittaavaan kuvastoon katosi kokonaan. Mutta itse kuvasto ei kadonnut - eliitti hylkäsi sen, kansa ei. Se siirtyi populaarikulttuuriin.

"Se jokin" joka on läsnä hyvässä taiteessa, joka saa katsojan tajuamaan olevansa jonkin autenttisen äärellä, pulpahti pintaan uusia kanavia. Niinsanotun kuvitustaiteen kukoistus lähti käyntiin samoihin aikoihin kuvataiteen muuttuessa ns. nykytaiteeksi. Kirjojen, lehtien ja pulp-lehtien kansimaalareiden ja kuvittajien teokset olivat vuosikymmeniä varsinaisen kuvitustaiteen kultakautena pidetyn jakson jälkeenkin parhaiden kuvantekijöiden estraadi. Fantasiataiteen suurmestarin Frank Frazettan alkuperäisistä öljymaalauksista on jo maksettu huutokaupoissa miljoonia dollareita. Martta Wendelin on suomalaista taitelijoista hyvä esimerkki 1900-luvun parhaista kuvantekijöistä.

80s, Open the gates


1900-luvun lopulla aukeni aivan uusi kuva/kuvitustaiteen kanava, jota ulkopuoliset eivät ole vielä juurikaan halunneet huomioida, mutta jossa länsimaisen kuvataiteen symbolistien ja romantikkojen ajan jatkumo ilmenee ehkä kaikkein selvimmin ja jopa aikamoisella paineella, ja piittaamatta liian paljoa kaupallisen kuvittamisen säännöistä, underground metallimusiikin kansimaalaukset.

Raskaassa rockissa oli jo aikaisin muotoutunut tapa LP-levyjen kansimaalauksista valokuvakansien tai pelkkään graafiseen designiin nojaavien kansien sijaan, ja kirjojen kansissa aiemmin liikkuneen fantasiataiteen kuvastoa käytettiin myös siellä. 80-luvulle tultaessa metallin kansitaide oli jo voimissaan, mutta yhä pitkälti suurten levy-yhtiöiden valitsemien kuvittajien varassa. Derek Riggsin Iron Maiden -kuvasto ja Joe Petagnon Motörhead kannet lienevät suurelle yleisölle vuosikymmenen mieleenpainuneimpia selkeästi metalliosastoa edustavia kuvia, ajalle tyypillisinä yhtyeiden hirviömaskottien kuvauksina.

Vuosikymmenen lopulla pinnan alla underground yhtyeiden kuvamaailma haki kuitenkin myös laajempaa ja syvempää taiteellista ilmaisua ja etsi sitä aluksi reilun sadan vuoden takaa. Nyt jo legendaarinen ruotsalainen Bathory käytti vuoden 1988 "Blood Fire Death" levynsä kannessa Peter Nicolai Arbon maalausta "The Wild Hunt of Odin" (1872), doom metal yhtye Candlemassin vuoden 1987 "Nightfall" levyn kanta koristi maalaus Thomas Colen "Voyage of Life"-sarjasta vuodelta 1842 jne. Samaa henkeä ilmeni myös Suomessa, thrash metal yhtye National Napalm Syndicaten vuoden 1989 debyyttilevyn kanteen päätyi Caspar David Friedrichin 1809-10 maalaama "The Abbey in the Oakwood".

90s, Unleash the beast...


Varsinaisesti underground metallin maalattu kansitaide erkani ja laajeni kuitenkin aivan täysin omaksi lajikseen omine taiteilijoineen heti 1990-luvun alussa (osin toki jo 80-luvun lopulla), kun pieniä metallilevyjä ruohonjuuritasolla julkaisevia nyrkkipajoja alkoi pulpahdella esiin joka puolella maailmaa. Alan harrastajat alkoivat laajalti itse julkaista musiikkia joka kiinnosti ihmisiä mutta ei ollut tarpeeksi kaupallista isommille levy-yhtiöille. Genrelle oli syntynyt jo 80-luvulta alkaen myös oma kattava fanzine-lehtien muodostama mediaverkosto. Underground-metallista tuli jonkinlaista kansainvälisesti verkostoitunutta kansanmusiikkia. Tämä tarjosi uuden kanavan myös uusille kuvataiteilijoille - ja kiinnostuneen kansainvälisen yleisön. Yleisö kiinnostui myös kansimaalauksista, musiikin lisäksi myös kansimaalareiden tekemisiä alettiin seurata. Yhtälö oli ja on elävä ja oikea, kansitaidetta seuraavat sekä yleisö että toimittajat, kriitikot, muusikot, toiset taiteilijat ja levyjä julkaisevat tahot. Sitä arvioidaan monesta suunnasta.

Okkulttinen/maaginen/satanistinen symboliikka alkoi 90-luvulla puskea itseään ilmi underground metallimusiikin kautta siihen malliin että joku Carl Jung olisi ehkä voinut ollut kiinnostunut ilmiöstä ja luultavasti katsonut jonkin arkkityyppisen voiman kollektiivisesta piilotajunnasta ilmenevän paineella jota ei voi tukkia. Tämä kuului musiikissa ja näkyi musiikkiin liitetyssä taiteessa.

90-luvun ug-metalliscene nosti esiin uusia selkeästi metallimusiikkiin keskittyneitä ja sen kuvalliseen ilmaisuun voimakkaasti vaikuttaneita taiteilijoita, merkittävimpinä tekijöinä esim. Dan Seagrave, Kris Verwimp, Kristian Wåhlin ja Chris Moyen. Edellisen vuosikymmenen metallikuvittajista alan pioneeri, Motörhead-kansistaan tuttu Joe Petagno koki jonkinlaisen "toisen tulemisen" 90-luvun underground death- ja black metal scenen myötä. Petagno omaksui scenen okkulttisen kuvaston suvereenisti ja hänen hienoja maalauksiaan näkyi 90-luvulla kansissa todella paljon ja niitä näkee yhä. Joe Petagno kuvitti LP-levyjen kansia jo 70-luvulla, mm. Black Oak Arkansasin "High on the Hog" (1973) LP:n kansipiirros on Petagnon käsialaa. Petagnon kuvasto ulottuu siis 70-luvun hard rockista 80-luvun heavy metallin kautta 90-luvun ja nykypäivän underground death- ja blackmetalliin. Hänen uransa on hyvin vaikuttava.

Tänään


Underground metallimusiikin maalatusta kansitaiteesta löytää tänään monia tyylejä, kuvan toimivuus ja siten yhteys katsojaan on yhdistävä tavoite, keinot vaihtelevat. Nimenomaan metallimusiikille tunnusomaista kuvastoa eri tavoin hyödyntävien teosten lisäksi näkee myös maalauksia jotka voisivat olla jatkumoa suoraan 1800-luvun maalaustaiteen romantikkojen, symbolistien ja prerafaeliittien töistä. Ikäänkuin taiteilijat olisivat huomioineet länsimaisen kuvataiteen perinteen sen romahtamiseen (sic) asti, mutta sen jälkeisestä ajasta vain ne suuntaukset jotka ovat edes yrittäneet korjata väärään suuntaan vietyä tilannetta.

Mutta metallimusiikin maalatun kansitaiteen eri tyylit ovat muotoutuneet orgaanisesti, niitä ei ole kehitetty taidehistoriaa tutkimalla tai teoreettisen linssin läpi. Kyse on elävästä taiteesta.

Puhuttelevaa kansitaidetta etsiessä on tietysti kaivettava pinnan alta - suurimman levikin metallilevyissä on ehkä hiukan enemmän designmeininki kansissa, tottakai, mutta pinnan alla pulppuaa. Yhtyeet jotka eivät pyri tietoisesti tekemään mahdollisimman laajalevikkistä musiikkia, vaan tekevät hommaa sisäisestä palosta, vastaavat kansitaiteensa valinnasta yleensä itse (levy-yhtiön sijaan) ja ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä että löytävät kansiinsa jotain jossa näkevät samaa henkeä ja asennetta kuin musiikissaan. Ug-metallilevyjen kansissa kyse ei ole "pakkaussuunnittelusta", itse lay-out ja graafinen suunnittelu ovat yleensä aika toissijaisia, tai ainakin suoraviivaisia - yhtyeen logo ylös ja title alas - se kannen maalaus on se mikä merkitsee.

Vaikka digitaalinen kuvantekeminen on yleistynyt kuvittajien dominoivana työkaluna muissa kuvitusgenreissä, öljy- tai akryylimaali kankaalle on yhä aika yleinen tekniikka metallikuvittajien keskuudessa (tosin digitaalista maailmaa ei vierasteta yhtään - arvostettuja digimaalareita on paljon ja heitä tulee koko ajan lisää). Yksi tämän hetken kysytyimmistä kansimaalareista ug-metal scenessä, italialainen Paolo Girardi maalaa pelkästään öljyväreillä, Kristian "Necrolord" Wåhlinin ikoniset klassikkokannet ovat kookkaita akryyli- ja öljymaalauksia kankaalle jne. Myös taidokkaat mustavalkoiset tussipiirrokset ovat yleisiä ja niillä on oma niihin erikoistunut tekijäkaartinsa. Hienoa tussitaidetta näkee kansien lisäksi T-paitakuvissa.

Ennen levyjä selattiin kansien perusteella levykaupassa ja mukaan lähti usein LP tai CD pelkästään puhuttelevan kansikuvan takia. Musiikin selaamisen siiryttyä nettiin tämä kuvallisen ensivaikutuksen luomismahdollisuus on mennyttä, mutta ei vaikuta millään tavalla siltä että musiikin digitalisoituminen olisi metallikuvittamista tai -kuvittajia hidastanut, päinvastoin, tekijöitä lienee enemmän kuin koskaan ennen. Virta imee nykyään mukaansa myös metalliporukoiden ulkopuolisia kuvittajia, mutta alan kuvakielen tunteva ja sitä omaperäisesti ilmentävä taiteilija löytänee yhä julkaisukanavansa. Ja jonkinlainen perinne ja jatkumo on selvä, kansitaiteilijoiden haastatteluissa näkyy hyvin yleinen kuvio - nykyisistä kansimaalareista valtaosa kertoo lähteneensä hommaan inspiroiduttuaan nuorena kuvantekemiseen nimenomaan jonkin levynkannen perusteella. Musiikkigenren historian koko ajalta löytyy klassikkokansia monenkirjavaan tyyliin ja mielenkiintoisimmat uudet näkemykset löytyvät yhä uusien ug-yhtyeiden mukanaan sceneen nostamien uusien taiteilijoiden kansimaalauksista ja -piirroksista.

Conclusion


Niin, ja tietenkin monimuotoisessa sopassa on oltava myös sopivasti - siis paljon - visvaa, saastaa, okkultismia, pääkalloja, viikatemiehiä ja näennäistä tökeryyttä ja kaikkea sitä mitä maallikot väheksyvät kliseinä - muuten metalli ei olisi metallia. Se myös osaltaan suojelee metallin kansitaidegenreä järjestäytyneen taidemaailman usein kaiken elävän tukehduttavalta kosketukselta. Ug-metallin kansitaiteessa ei auta maisterinpaperit, taidekoulut ja näyttelyt cv:ssä, suhteet valtaapitävään kulttuurieliittiin tai tyhjää taidejargonia vilisevä kuvanteon kirjallinen teoria - yksin kuvaa arvioidaan, yksin kuva merkitsee.

The work stands alone.


J. Vuorma
www.opticmatador.com



[blogin otsikkokuva: Peter Nicolai Arbo "The Wild Hunt of Odin" (1872) - Bathory: Blood Fire Death LP 1988]

Kaapuveikko 6