sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Underground Metal Comix



UNDERGROUND METAL COMIX

by Juha Vuorma

available in paperback and Kindle edition

color cover, b/w pages

in English


Underground comix and underground metal. The book includes 4 short stories.

The Church Burner  - An attempted arson or an accident? A young woman is interrogated by the police.
Death Metal - A man meets a death metal band who do not play any concerts, do not record any songs and never practise. But they do have something bizarre going on.
Graveyard Slut - Internet nickname Graveyard Slut meets her online friend.
The Abyss - A concert promoter goes backstage to meet a black metal band whose vocalist seems quite eccentric.

Available in paperback and Kindle edition at Amazon.

The author Juha Vuorma is an underground artist who has illustrated more than a hundred underground metal album covers worldwide, and released about two dozen underground comix books in his native Finland.
 
[ suom huom: tarinat käännetty ja muokattu suomekielisistä albumeista "Kirkonpolttajatar" ja "Raivotar" ]
 
Amazon
USA - UK - DE - FR - ES - IT - JP - CA


Contact/ info:

Juha Vuorma
jvuorma@gmail.com
http://www.opticmatador.com/

 
 
 


 sample page from "The Church Burner"
 



sample page from "Death Metal"


 






sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Storia del West - Lännentie


Storia del West - Lännentie 1/1975 - 8/1981 (Kustannus Oy Semic)


Storia del West on mittava ja ainutlaatuinen villin lännen sarja. Se kertoo yhden suvun tarinan USA:n rajaseudun valloituksen vuosina, lähes sadan vuoden jaksolla. Päähenkilöt ovat keksittyjä, mutta historialliset tapahtumat joihin heidät on usein sijoitettu ovat tosia ja usein hyvinkin yksityiskohtaisesti kerrottuja. Aiheen tutkimuksessa ja käsikirjoituksissa nähtiin vaivaa ja piirtäjiksi valittiin kovia tekijöitä.

Gino D'Antonion kansitaidetta
Storia del West ilmestyi Suomessa Lännentie-sarjakuvan numeroina 1/1975 - 8/1981. Kotimaassaan Italiassa sarja ilmestyi ensimmäisen kerran Collana Rodeo sarjan numeroissa vuosina 1967-1980 ja myöhemmin uudestaan omana Storia del West sarjanaan.  Sarja sisältää kaikkiaan 75 pitkää tarinaa. Suomeksi sarjaa julkaistiin 72 sarjakuvakirjaa. Ilmeisesti suomalaisesta julkaisusta puuttunee pari sarjaan kuuluvaa jaksoa aivan alkupäästä.

Sarjan loi, käsikirjoitti ja osin piirsi Gino D'Antonio (1927-2006). D'Antonion lisäksi tärkeimpiin piirtäjiin kuuluivat Renato Polese (1924-2014) ja Sergio Tarquinio (s. 1925). Muitakin kovia nimiä piirtäjäkaartista löytyy (Renzo Calegari, Giorgio Trevisan ja Luis Bermejo), mutta Polese ja Tarquinio piirsivät eniten jaksoja yhdessä D'Antonion kanssa. Renzo Calegari (1933-2017) oli tärkeänä tekijänä mukana alkupuolella.

Polesen ja D'Antonion tyylit piirtää muistuttavat hiukan toisiaan, molemmat olivat erittäin taitavia tekijöitä. Tarquinio taas piirsi sarjan ehkä muistettavimmat kasvokuvat, hänen lähikuvansa esimerkiksi apassipäällikkö Geronimosta, Custerista ja Wild Bill Hickokista ovat hienoja.
Piirtäjäkaartin ollessa aina kovaa tasoa, D'Antonio itse on silti nostettava selkeästi kovimmaksi tekijäksi kaikista myös piirtäjänä, ja hänen piirrostyönsä nostaa tietyt jaksot klassikoiksi. Tuossa vaiheessa uraansa D'antonio oli jo tehnyt komean uran muiden sarjojen parissa, hän oli piirtänyt sotasarjoja Fleetwaylle, Pecos Billiä, El Kid jaksoja jne. Mies oli siten kovassa iskussa päästessään Storia del Westin kimppuun ja sarjasta tulikin hänen hienoin työnsä, elämäntyönsä.

Sarjan alussa Brett MacDonald saapuu Yhdysvaltoihin 1800-luvun alussa ja astuu heti historiallisten tositapahtumien pyörteisiin ottaessaan osaa Lewisin ja Clarkin rajaseudun tutkimusmatkalle. Länteen päädyttyään Brett menee naimisiin shoshoninaisen Sicawejan kanssa ja he saavat pojan nimeltä Pat. Brett ja Sicaweja kuolevat Alamon taistelussa. Pat kasvaa rajaseudulla, toimien Texas Rangerina, oppaana, Wells Fargon vaunujen vartijana ym. Jossain vaiheessa hän kohtaa opettajatar Brenda Adamsin, jonka mies George kuolee. Pat auttaa Brendaa ja tämän poikaa Bill Adamsia monin tavoin ja lopulta Pat ja Brenda menevät naimisiin. Perhe asettuu Patin vanhemmiltaan perimälle maatilkulle Texasiin ja Patista tulee karjatilallinen. Pat ja Brenda saavat kaksi poikaa, Ben ja isoisänsä mukaan nimetty Brett.


Sukupuuta. Benin puoliso Lily (alavasen) tosin menehtyy traagisesti ja surun murtama Ben löytää myöhemmin uuden puolison, Ursula Quinlanin.

Bill Adams Renato Polesen piirtämänä

Brendan poika Bill Adams on sarjassa usein esillä, hän on sopiva hahmo heitellä ympäri länttä historiallisten tapahtumien kuvauksissa ammattiensa takia. Paitsi että on rajaseudulla varttunut mies, Bill on ilmeisesti perinyt opettajataräidiltään mielenkiinnon yhteiskunnalisiin asioihin. Hän liittyy aluksi armeijaan, mutta pettyy sen toimintatapoihin ja eroaa kersanttina jo ennen sisällissotaa. Hän tutustuu Alan Pinkertoniin, toimii Pinkertonin leivissä sisällissodan aikana tiedustelutehtävissä pohjoisvaltioiden hyväksi ja tutustuu Pinkertonille työskennellessään myös kenraali Grantiin.
Erottuaan Pinkertonilta sodan jälkeen Adams kohtaa Grantin uudelleen Grantin ollessa armeijan ylipäällikkö. Grant värvää Adamsin toimimaan jonkin sortin henkilökohtaisena luottamusmiehenään, silminään ja korvinaan lännessä. Ja pesti jatkuu Grantin edettyä armeijan ylipäälliköstä USA:n presidentiksi asti. Työsuhde loppuu Little Big Hornin taistelun jälkeen. Grant antaa potkut Adamsille, joka vihjaa Grantin olevan lopullisessa vastuussa sekä epäonnistuneesta intiaanipolitiikasta että seitsemännen ratsuväkirykmentin tuhosta Little Big Hornissa. Grantin ja Adamsin välirikon jälkeen Pinkerton etsii Adamsin käsiinsä ja pestaa tämän taas etsiväkseen.


Pat MacDonald liikkuu ympäriinsä myös ja on usein pääroolissa läpi koko sarjan. Karjatilalliseksi asetuttuaankin karjanosto- ja myyntimatkat yms liikuttelevat häntä ympäri länttä.

Pat MacDonaldin pojista Ben on monessa jaksossa keskiössä. Hän listautuu levottomana nuorukaisena jo sisällissodan aikana ikänsä valehdellen alaikäisenä konfederaation armeijaan. Kun Bill toimi sisällissodassa pohjoisen hyväksi niin perheestä löytyy siis sekä etelän että pohjoisen puolella olleita miehiä.  Ben joutuu monenlaisiin vaikeuksiin sodan jälkeen kulkurivuosinaan. Hän päätyy etsintäkuulutetuksikin otettuaan syyn niskoilleen naisystävänsä Lilyn pakon edessä -Beniä suojellessaan - tekemästä miestaposta.
Nuorin pojista Brett taas kasvaa naperovuosista nuoreksi mieheksi vasta sarjan loppupuolella ja esiintyy siten päähenkilönä harvemmin. Hänkin ehtii yrittää sotilaan uraa sarjan lopussa, haavoittuen Wounded Kneessä 1890,  josta hänen isänsä noutaa hänet kotiin.
Ben ja Lily by Gino D'Antonio


Brett, Sicaweja, Pat, Brenda, Bill, Ben, Brett -poppoon lisäksi sarjan päähenkilöihin kuuluu Belinda Hall, joka hellustelee Bill Adamsin kanssa. Belinda ja Bill ovat alunperin USA:n sisällissodassa vastakkaisilla puolilla samoissa tehtävissä - vakoojina, vihollisina. Belinda on etelän ja Bill pohjoisen puolella. Seurustelu siinä tilanteessa ei oikein onnistu, vaan toisia vastaan juonitellaan, mutta sodan jälkeen he aloittavat parisuhteen.
 

Belinda Hall by Renato Polese (vasemmalla) ja Sergio Tarquinio (oikealla)
Sarjan naisista Brenda edustaa tyyppiä lempeä mutta myös luja rajaseudun nainen, jolla on kädet täynnä työtä kodin ja lasten kasvattamisen kanssa arvaamattomassa ympäristössä.
Belinda taas on paitsi alunperin ns. southern belle ja konfederaation puolella työskennellyt vakooja, niin myös hyvin omapäinen, älykäs ja seikkailuihin ajautuva naishahmo. Sisällissodan myötä pohjoisvaltiolaiset tekevät mittavaa tuhoa etelässä ja he myös polttavat Belindan suvun kotikartanon. Konfederaation puolesta kamppaillut ja sodassa kaiken menettänyt Belinda siirtyy sodan jälkeen länteen ja pyörittää menestyvää "Golden Rail" saluunaa rautatietyöläisille. Rautatien rakentaminen yhdysvaltojen halki Union Pacific ja Central Pacific yhtiöiden kilpailuna kuvataan näet sarjassa myös. Belindan "Golden Rail"-saluunakin tosin palaa maan tasalle. Jenkkien ensin poltettua hänen kotinsa Belinda menettää koko omaisuutensa toisen kerran saluunan palaessa, ollen taas tilanteessa jossa hänelle jää vain vaatteet päälleen. Se ei lannista tätä mainiota hahmoa.

Brenda ja Belinda paukuttelevat - kuva Renato Polesen piirtämästä harvinaisesta jaksosta jossa nämä sarjan naispäähenkilöt esiintyvät yhdessä samassa tarinassa, kun Belinda päättää käydä visiteeraamassa MacDonaldin ranchilla tutustumassa puolisonsa Bill Adamsin sukuun. Lännetie 9/79 "Vihreät laitumet" - "Verdi pascoli" (Collana Rodeo nro 116, 1977).



Usein esiintyvistä sivuhenkilöistä perheen ystävä äkäinen skotti "Mac" (Alistair MacRimmon) on jopa päähenkilönä jossain yksittäisessä jaksossa, jossa MacDonaldin sukua ei edes esiinny. 

Sarja päättyy koko suvun lopulta kokoontuessa taas yhteen MacDonaldin ranchille 1890-luvulla.


Aika moni sarjan jaksoista keskittyy kuvaamaan joko tiettyä historiallista tapahtumaa tai tiettyä historiallista henkilöä villin lännen historiasta. Historiallisten hahmojen kuvaaminen on perusteellista. Traagisissa tai radikaaleissa tapahtumissa mukana olleita hahmoja tutkaillaan persoonina taidokkaasti, henkilöitä sijoitellaan sivuhenkilöinä mukaan aikaisempiin tarinoihin jo ennen kuin heidät nostetaan kunnolla esiin tunnetuimmissa yhteyksissä myöhemmin. Sarja tutkii taustoja ja kertoo miksi henkilöstä tuli se minä hänet tunnetaan. Esim apassipäällikkö Geronimon henkilöhistoriaa kerrotaan jo ennenkuin hän nousee esiin keskiössä varsinaisia apassisotia kuvaavissa jaksoissa, Jesse James esiintyy jo sisällissodan aikaisissa jaksoissa sissivuosinaan ennenkuin nousee esiin junanryöstäjänä myöhemmin, Wild Bill Hickok esiintyy sarjassa jo nuorena miehenä jne.

Sarjan alkupuolen jaksoissa on enemmän perinteistä seikkailusarjakuvien henkeä ja historialliset tapahtumat ovat hiukan sivussa, mutta hyvin pian homma lähtee kunnolla käyntiin ja oikea balanssi faktan ja fiktion väliltä löytyy. Mieleenpainuvia jaksoja ja aiheita ovat esim. kuvaukset Little Big Hornin taistelusta ja siihen johtaneista tapahtumista, apassisodat, Wild Bill Hickokin, Billy the Kidin ja Jesse Jamesin tarinat, konfliktit Komanssien ja biisoninmetsästäjien välillä jne.

Geronimo Sergio Tarquinion piirtämänä


Ihmisiä kuvataan ihmisinä, olivat he sitten jenkkejä tai konfederaatteja, lainvalvojia tai lainsuojattomia, valkoisia, mustia, intiaaneja tai meksikolaisia. Tulee selväksi että historian pyörteissä yksittäinen ihminen on yleensä voimaton,  yksilön ja yhteisön etu voi olla ristiriidassa ja voi olla vaikea tietää onko oikealla puolella tai onko edes mahdollista olla.

Italiassa sarjasta on otettu uusintapainoksia ja tätä kirjoittaessa sarjaa julkaistaan siellä taas - nyt suurikokoisempana ja värillisenä versiona. Suomessa sarjalla oli ilmestyessään ilmeisesti hyvin lukijoita, numeroita liikkuu divareissa ja muutamasta ensimmäisestä numerosta otettiin uusintapainoksia. Lukijoiden parissa sarja on ilmeisen arvostettu mutta julkaisuajankohdan pienehköiltä sarjakuvakriitikkoporukoilta Suomessa se taisi mennä hiukan ohi, liekö huomanneet että että Italiasta pukkaa Euroopan (tai maailman) parasta western-sarjakuvaa. 

Pat MacDonald ja hänen poikansa Brett, piirtäjänä Sergio Tarquinio

Toisen hienon italialaisen western-sarjakuvan Ken Parkerin käsikirjoittaja Giancarlo Berardi kertoo että Ken Parkerin luomiseen vaikutti suuresti Sydney Pollackin elokuvan Jeremiah Johnson lisäksi nimenomaan Storia del West -sarja. Vaikka onkin nykyään jo sarjakuvan veteraani, Berardi on hiukan nuorempaa sukupolvea kuin Storia del Westin tekijäkaarti. Berardi kertoo että ei aluksi sarjakuvaa lukiessaan tiennyt että sarjan tekijät ovat hänen maanmiehiään, vaan luuli sarjaa amerikkalaiseksi. Saatuaan tietää tekijöiden olevankin italialaisia hän kiirehti tutustumaan heihin. Berardi ihastui ensin Renzo Calegarin piirrostyyliin mutta sitten ennenkaikkea D'Antonion, ja sanookin D'Antonion olleen ensimmäinen Italian sarjakuvataiteen uudistajista. Berardi tapasi D'Antonion useasti, myös Ginon kotona hänen perheensä luona, ja piti hyvin ilmeisesti D'Antoniota suuressa arvossa paitsi sarjakuvataiteilijana niin myös miehenä, todeten että nöyryys ja yksinkertaisuus ovat suurten mestarien ominaisuuksia.


Custerin loppu. Gino D'Antonion piirtämästä jaksosta "Kunniakas Päivä" Lännentie 5/1980, "Giorno Di Gloria" Collana Rodeo 1978



Bella & Bronco 1, 1984
 Gino D'Antonion Storia del Westin jälkeen luoma Italiassa 80-luvulla ilmestynyt "Bella & Bronco" western-sarja olisi myös mielenkiintoinen lukea suomeksi. Myös tämä sarja oli D'Antonion käsikirjoittama ja osin hänen itsensä ja osin vanhojen työkavereidensa piirtämä. Sarjaa julkaistiin hiukan isommassa koossa kuin Storia del Westiä ja  D'Antonion piirrostyö sarjassa on todella komeaa ja kulkevaa. Sivuja tuijottaa ilokseen, vaikka italiankielisestä painoksesta ei täällä Kaapu Press -kammiossa tajuta tekstin osalta mitään.

Suomeksi D'Antonion piirtämiä sarjoja on julkaistu Lännentien lisäksi ainakin Pecos Bill lehdessä ja ilmeisesti Korkeajännityssarjassa 1950-60 luvuilla ja D'Antonion sekä piirtämä että käsikirjoittama komea Rorke's Driftin taistelua Etelä-Afrikassa kuvaava "Zulumaan kesyttäjä" albumi Semicin "Seikkailujen Mies"-sarjassa 1979. Hänen käsikirjoituksiinsa muiden piirtämiä sarjoja löytyy suomeksi ainakin Filippucci Lucion piirtämä Tex Willer suuralbumi "Raivoisa rämejahti",  Nick Raider sarjan jakso "Musta Päivä" piirtäjänään Bruno Brindisi, ja D'Antonion ja Renzo Calegarin viimeinen yhteistyö "Bandidos!".
Liekö muitakin, mutta Storia del West/Lännentie on työ josta hänet tunnetaan parhaiten.

Gino D'Antonio palkittiin elämäntyöstään "Maestro del Fumetto - Master of the Comics" tittelillä Luccan sarjakuvafestivaaleilla 1996.

2017 Bonelli julkaisi Italiassa yli 200-sivuisen suuren kovakantisen kirjan, jossa perehdytään Storia del West -sarjan tekijöihin ja taustoihin ja käydään läpi tapahtumat sarjassa vaihe vaiheelta 1804-1890. "Storia del West - La realtà e la leggenda nel capolavoro a fumetti di Gino D'Antonio" (Luca Barbieri, Luca Boschi, Graziano Frediani - Sergio Bonelli Editore, 2017).

Kertoja- ja piirtäjämestari Gino D'Antonio kuoli jouluaattona 2006. Hänen työnsä elää, kauan.
 


Gino D'Antonio


J. Vuorma
www.opticmatador.com




Blogin kuvat Lännentie-sarjakuvakirjoista, Storia del West sivuoriginaaleista ja kirjasta "Storia del West - La realtà e la leggenda nel capolavoro a fumetti di Gino D'Antonio"

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Miksi underground metallimusiikin kansitaide merkitsee paljon enemmän kuin sinä (luultavasti) vielä ymmärrät?


Dark Art Legion (lyhyt johdatus underground metallimusiikin kansitaitaiteeseen)


Taustaa, kuvataiteesta kuvitustaiteeseen


1900-luvulle tultaessa modernismin ja postmodernismin myötä taidemaailman kiinnostus romantikkojen ja symbolistien tarinoihin ja myytteihin viittaavaan kuvastoon katosi kokonaan. Mutta itse kuvasto ei kadonnut - eliitti hylkäsi sen, kansa ei. Se siirtyi populaarikulttuuriin.

"Se jokin" joka on läsnä hyvässä taiteessa, joka saa katsojan tajuamaan olevansa jonkin autenttisen äärellä, pulpahti pintaan uusia kanavia. Niinsanotun kuvitustaiteen kukoistus lähti käyntiin samoihin aikoihin kuvataiteen muuttuessa ns. nykytaiteeksi. Kirjojen, lehtien ja pulp-lehtien kansimaalareiden ja kuvittajien teokset olivat vuosikymmeniä varsinaisen kuvitustaiteen kultakautena pidetyn jakson jälkeenkin parhaiden kuvantekijöiden estraadi. Fantasiataiteen suurmestarin Frank Frazettan alkuperäisistä öljymaalauksista on jo maksettu huutokaupoissa miljoonia dollareita. Martta Wendelin on suomalaista taitelijoista hyvä esimerkki 1900-luvun parhaista kuvantekijöistä.

80s, Open the gates


1900-luvun lopulla aukeni aivan uusi kuva/kuvitustaiteen kanava, jota ulkopuoliset eivät ole vielä juurikaan halunneet huomioida, mutta jossa länsimaisen kuvataiteen symbolistien ja romantikkojen ajan jatkumo ilmenee ehkä kaikkein selvimmin ja jopa aikamoisella paineella, ja piittaamatta liian paljoa kaupallisen kuvittamisen säännöistä, underground metallimusiikin kansimaalaukset.

Raskaassa rockissa oli jo aikaisin muotoutunut tapa LP-levyjen kansimaalauksista valokuvakansien tai pelkkään graafiseen designiin nojaavien kansien sijaan, ja kirjojen kansissa aiemmin liikkuneen fantasiataiteen kuvastoa käytettiin myös siellä. 80-luvulle tultaessa metallin kansitaide oli jo voimissaan, mutta yhä pitkälti suurten levy-yhtiöiden valitsemien kuvittajien varassa. Derek Riggsin Iron Maiden -kuvasto ja Joe Petagnon Motörhead kannet lienevät suurelle yleisölle vuosikymmenen mieleenpainuneimpia selkeästi metalliosastoa edustavia kuvia, ajalle tyypillisinä yhtyeiden hirviömaskottien kuvauksina.

Vuosikymmenen lopulla pinnan alla underground yhtyeiden kuvamaailma haki kuitenkin myös laajempaa ja syvempää taiteellista ilmaisua ja etsi sitä aluksi reilun sadan vuoden takaa. Nyt jo legendaarinen ruotsalainen Bathory käytti vuoden 1988 "Blood Fire Death" levynsä kannessa Peter Nicolai Arbon maalausta "The Wild Hunt of Odin" (1872), doom metal yhtye Candlemassin vuoden 1987 "Nightfall" levyn kanta koristi maalaus Thomas Colen "Voyage of Life"-sarjasta vuodelta 1842 jne. Samaa henkeä ilmeni myös Suomessa, thrash metal yhtye National Napalm Syndicaten vuoden 1989 debyyttilevyn kanteen päätyi Caspar David Friedrichin 1809-10 maalaama "The Abbey in the Oakwood".

90s, Unleash the beast...


Varsinaisesti underground metallin maalattu kansitaide erkani ja laajeni kuitenkin aivan täysin omaksi lajikseen omine taiteilijoineen heti 1990-luvun alussa (osin toki jo 80-luvun lopulla), kun pieniä metallilevyjä ruohonjuuritasolla julkaisevia nyrkkipajoja alkoi pulpahdella esiin joka puolella maailmaa. Alan harrastajat alkoivat laajalti itse julkaista musiikkia joka kiinnosti ihmisiä mutta ei ollut tarpeeksi kaupallista isommille levy-yhtiöille. Genrelle oli syntynyt jo 80-luvulta alkaen myös oma kattava fanzine-lehtien muodostama mediaverkosto. Underground-metallista tuli jonkinlaista kansainvälisesti verkostoitunutta kansanmusiikkia. Tämä tarjosi uuden kanavan myös uusille kuvataiteilijoille - ja kiinnostuneen kansainvälisen yleisön. Yleisö kiinnostui myös kansimaalauksista, musiikin lisäksi myös kansimaalareiden tekemisiä alettiin seurata. Yhtälö oli ja on elävä ja oikea, kansitaidetta seuraavat sekä yleisö että toimittajat, kriitikot, muusikot, toiset taiteilijat ja levyjä julkaisevat tahot. Sitä arvioidaan monesta suunnasta.

Okkulttinen/maaginen/satanistinen symboliikka alkoi 90-luvulla puskea itseään ilmi underground metallimusiikin kautta siihen malliin että joku Carl Jung olisi ehkä voinut ollut kiinnostunut ilmiöstä ja luultavasti katsonut jonkin arkkityyppisen voiman kollektiivisesta piilotajunnasta ilmenevän paineella jota ei voi tukkia. Tämä kuului musiikissa ja näkyi musiikkiin liitetyssä taiteessa.

90-luvun ug-metalliscene nosti esiin uusia selkeästi metallimusiikkiin keskittyneitä ja sen kuvalliseen ilmaisuun voimakkaasti vaikuttaneita taiteilijoita, merkittävimpinä tekijöinä esim. Dan Seagrave, Kris Verwimp, Kristian Wåhlin ja Chris Moyen. Edellisen vuosikymmenen metallikuvittajista alan pioneeri, Motörhead-kansistaan tuttu Joe Petagno koki jonkinlaisen "toisen tulemisen" 90-luvun underground death- ja black metal scenen myötä. Petagno omaksui scenen okkulttisen kuvaston suvereenisti ja hänen hienoja maalauksiaan näkyi 90-luvulla kansissa todella paljon ja niitä näkee yhä. Joe Petagno kuvitti LP-levyjen kansia jo 70-luvulla, mm. Black Oak Arkansasin "High on the Hog" (1973) LP:n kansipiirros on Petagnon käsialaa. Petagnon kuvasto ulottuu siis 70-luvun hard rockista 80-luvun heavy metallin kautta 90-luvun ja nykypäivän underground death- ja blackmetalliin. Hänen uransa on hyvin vaikuttava.

Tänään


Underground metallimusiikin maalatusta kansitaiteesta löytää tänään monia tyylejä, kuvan toimivuus ja siten yhteys katsojaan on yhdistävä tavoite, keinot vaihtelevat. Nimenomaan metallimusiikille tunnusomaista kuvastoa eri tavoin hyödyntävien teosten lisäksi näkee myös maalauksia jotka voisivat olla jatkumoa suoraan 1800-luvun maalaustaiteen romantikkojen, symbolistien ja prerafaeliittien töistä. Ikäänkuin taiteilijat olisivat huomioineet länsimaisen kuvataiteen perinteen sen romahtamiseen (sic) asti, mutta sen jälkeisestä ajasta vain ne suuntaukset jotka ovat edes yrittäneet korjata väärään suuntaan vietyä tilannetta.

Mutta metallimusiikin maalatun kansitaiteen eri tyylit ovat muotoutuneet orgaanisesti, niitä ei ole kehitetty taidehistoriaa tutkimalla tai teoreettisen linssin läpi. Kyse on elävästä taiteesta.

Puhuttelevaa kansitaidetta etsiessä on tietysti kaivettava pinnan alta - suurimman levikin metallilevyissä on ehkä hiukan enemmän designmeininki kansissa, tottakai, mutta pinnan alla pulppuaa. Yhtyeet jotka eivät pyri tietoisesti tekemään mahdollisimman laajalevikkistä musiikkia, vaan tekevät hommaa sisäisestä palosta, vastaavat kansitaiteensa valinnasta yleensä itse (levy-yhtiön sijaan) ja ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä että löytävät kansiinsa jotain jossa näkevät samaa henkeä ja asennetta kuin musiikissaan. Ug-metallilevyjen kansissa kyse ei ole "pakkaussuunnittelusta", itse lay-out ja graafinen suunnittelu ovat yleensä aika toissijaisia, tai ainakin suoraviivaisia - yhtyeen logo ylös ja title alas - se kannen maalaus on se mikä merkitsee.

Vaikka digitaalinen kuvantekeminen on yleistynyt kuvittajien dominoivana työkaluna muissa kuvitusgenreissä, öljy- tai akryylimaali kankaalle on yhä aika yleinen tekniikka metallikuvittajien keskuudessa (tosin digitaalista maailmaa ei vierasteta yhtään - arvostettuja digimaalareita on paljon ja heitä tulee koko ajan lisää). Yksi tämän hetken kysytyimmistä kansimaalareista ug-metal scenessä, italialainen Paolo Girardi maalaa pelkästään öljyväreillä, Kristian "Necrolord" Wåhlinin ikoniset klassikkokannet ovat kookkaita akryyli- ja öljymaalauksia kankaalle jne. Myös taidokkaat mustavalkoiset tussipiirrokset ovat yleisiä ja niillä on oma niihin erikoistunut tekijäkaartinsa. Hienoa tussitaidetta näkee kansien lisäksi T-paitakuvissa.

Ennen levyjä selattiin kansien perusteella levykaupassa ja mukaan lähti usein LP tai CD pelkästään puhuttelevan kansikuvan takia. Musiikin selaamisen siiryttyä nettiin tämä kuvallisen ensivaikutuksen luomismahdollisuus on mennyttä, mutta ei vaikuta millään tavalla siltä että musiikin digitalisoituminen olisi metallikuvittamista tai -kuvittajia hidastanut, päinvastoin, tekijöitä lienee enemmän kuin koskaan ennen. Virta imee nykyään mukaansa myös metalliporukoiden ulkopuolisia kuvittajia, mutta alan kuvakielen tunteva ja sitä omaperäisesti ilmentävä taiteilija löytänee yhä julkaisukanavansa. Ja jonkinlainen perinne ja jatkumo on selvä, kansitaiteilijoiden haastatteluissa näkyy hyvin yleinen kuvio - nykyisistä kansimaalareista valtaosa kertoo lähteneensä hommaan inspiroiduttuaan nuorena kuvantekemiseen nimenomaan jonkin levynkannen perusteella. Musiikkigenren historian koko ajalta löytyy klassikkokansia monenkirjavaan tyyliin ja mielenkiintoisimmat uudet näkemykset löytyvät yhä uusien ug-yhtyeiden mukanaan sceneen nostamien uusien taiteilijoiden kansimaalauksista ja -piirroksista.

Conclusion


Niin, ja tietenkin monimuotoisessa sopassa on oltava myös sopivasti - siis paljon - visvaa, saastaa, okkultismia, pääkalloja, viikatemiehiä ja näennäistä tökeryyttä ja kaikkea sitä mitä maallikot väheksyvät kliseinä - muuten metalli ei olisi metallia. Se myös osaltaan suojelee metallin kansitaidegenreä järjestäytyneen taidemaailman usein kaiken elävän tukehduttavalta kosketukselta. Ug-metallin kansitaiteessa ei auta maisterinpaperit, taidekoulut ja näyttelyt cv:ssä, suhteet valtaapitävään kulttuurieliittiin tai tyhjää taidejargonia vilisevä kuvanteon kirjallinen teoria - yksin kuvaa arvioidaan, yksin kuva merkitsee.

The work stands alone.


J. Vuorma
www.opticmatador.com



[blogin otsikkokuva: Peter Nicolai Arbo "The Wild Hunt of Odin" (1872) - Bathory: Blood Fire Death LP 1988]

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

sarjakuvavinkki: COYOTE - skalpeeratun kosto ja viha




Coyote 

Coyote 1-9/1979, Nykylehdet Oy

Coyotea julkaistiin 9 numeroa vuonna 1979. Kahdeksan Tex Willer -kokoista pokkaria ja lopuksi yksi ohut albumi. Ja tämä on siis aivan eri Coyote kuin Jose Mallorquin kioskilukemistona ilmestynyt El Coyote. Tämä on häijympi Coyote ja sarjakuva.


Sarja on riemastuttavan omituinen italialainen western, josta on vaikea löytää infoa. Ilmeisesti italialainen alkuperäisjulkaisu oli myös nimeltään Coyote ja ilmestyi 70-luvulla.
Kustantaja Nykylehdet ei juuri alkuperäisteoksiaan maininnut ja ei ehkä ollut muutenkaan laatusarjakuvaa julkaisevan puljun maineessa. Coyote erottui kuitenkin edukseen kustantamon julkaisuista. Sarja on priimatavaraa - ainakin jos vähänkään ymmärtää mustemman vinksahtaneen maailmankuvan ja hyvän piirrosjäljen päälle.

Sarjan päähenkilö Coyote on naamioitunut kostaja, siviiliminältään Alan Douglas. Kostajan tausta selviää jo sarjan alussa. Vihamieliset apassit ovat tappaneet Alan Douglasin vaimon ja lapsen. Itse haavoittunut Douglas on teeskentellyt kuollutta...eikä ole liikahtanutkaan kun apassit skalpeeraavat hänet. Hän selviytyi siis hengissä, mutta perheensä ja päänahkansa menettäneenä ja vihan riivaamana. Kaljupäinen Yul Brunnerin näköinen kostaja oli syntynyt.

Kojootiksi muuntautuneen Douglasin päämäärä on ei enemmän eikä vähemmän kuin tuhat päänahkaa. Hänen kostomissionsa ei tosin kohdistu ryösteleviin apasseihin, vaan yleisesti kaikensortin väärintekijöihin. Paitsi vihamielisiä intiaaneja, Coyote tappaa ja skalpeeraa valkoisia ja meksikolaisia roistoja, ihan kaikki käy. Naisiakaan ei syrjitä, lukuisista henkirikoksista vastuussa oleva Liza Farmer pääsee paitsi hengestään niin myös  päänahastaan numerossa 8. Coyoten viha ja kosto on siis tasa-arvoista ja monimuotoista.
Coyote ripustaa ottamansa skalpit piilopaikkansa pihamaalle paaluihin voitonmerkkeinä. Ja tuhat on tavoitteena. Karu on tämän westernin lähtökohta. Ja meno on sen mukaisesti aikamoisen veristä ja väkivaltaista, ruumiita tulee ja päänahkoja irroitellaan.

Toimivaksi keitokseksi muutoin tylyn sarjan nostaa taidokas, viehättävän vanhahtavan tyylinen piirrosjälki, joka on sopiva kontrasti sarjan rujolle maailmankuvalle. Erilaisella kuvakielellä soppa ei enää olisikaan maukas, kokonaisuus on onnistuneesti säädetty. Tekijästä tai tekijöistä on vaikea löytää tietoa, piirtäjäksi on veikattu mm. Pietro Gambaa. Voisi olla, ykkösnumeron kannessa epäselvästi näkyvä signeeraus lienee Gamba. Kuusi ensimmäistä numeroa on taitavasti piirrettyä tavaraa, mutta seitsemäs on selvästi eri piirtäjän työtä (tai kiireellä tehty) eikä toimi enää läheskään niin hyvin. Kasissa palataan taas parempaan.

Yhdeksäs ja viimeinen numero on taas ohut albuminkokoinen numero jossa Coyote -sarja lopetetaan ja samalla lanseerataan käyntiin uusi sarja, eli West (italialainen alkuperäissarja nimeltään Jesus). West, jota julkaistiin myös Suomessa, on oma sarjansa, selvästi eri tekijältä tai tekijöiltä, ja sen piirrostyö jää jälkeen Coyotesta. Coyoten lopetusnumero on hiukan kummallinen copypaste teos, vaikuttaa että Coyote vs. West yhteys on hiukan keinotekoinen tai ainakin nopsaan kokoon kasattu. Numerossa vilisee aiemmista Coyote numeroista tuttuja ruutuja, joita on muokattu ja uudelleenkäytetty kun on ollut tarvis kasata Coyoten lopetusta ja Westin alkua yhtäaikaa samaan numeroon.

Coyoten tarina saa kuitenkin päätöksensä tuossa viimeisessä numerossa - kostaja saa tarpeekseen, hermot eivät kestä loputonta tappamista ja murhaamista ja skalpeeraamista, viinaa menee, pahalta tuntuu. Ilmeisesti tuhat skalppiakin alkaa jo olla koossa tai lähes koossa. Aikamoinen saavutus.

Rakkaushan se sitten pelastaa tuhat ihmistä tappaneen ja skalpeeranneen kostajan. Sarjassa on esiintynyt monia voimakkaita ja vetäviä naishahmoja, heistä Coyoten mieleen nousee lopussa kummittelemaan Evy Dunkan, joka oli alunperin Coyoten vihollinen sotkeuduttuaan mukaan veljiensä operoimaan asekauppaan intiaaneille. Molemminpuolista ihastumista ilmeni silti jo silloin. Kohtalo tuo heidät sopivasti taas yhteen ja sarja päättyy Alan Douglasin ja Evy Dunkanin häihin.


Mainio sarja. Käsin tekstattu muuten, kuten olivat monet muutkin Nykylehtien julkaisemat sarjat.

Coyoten numeroita löytää divareista, jos on tuuria.

perjantai 24. tammikuuta 2020

sarjakuvavinkki: This Dog Barking - The Strange Story of U. G. Krishnamurti

    

This Dog Barking - The Strange Story of U. G. Krishnamurti

Nicolas C. Grey & James Farley
168 sivua
Harper Element, 2017

U.G. Krishnamurti (1918-2007) oli mielenkiintoinen hahmo, joka eli aika erikoisen elämän. Nicolas Greyn ja James Farleyn työstämä U.G.:n elämänkerta sarjakuvamuodossa oli tekijöilleen useiden vuosien urakka. Albumi on julkaistu 2017.

U.G.:ta ei pidä sekoittaa henkilönä kuuluisampaan Krishnamurtiin, filosofi ja elämäntaidon opettaja Jiddu Krishnamurtiin. Miehet eivät olleet sukua, mutta tunsivat toisensa.

 

U.G. tunnetaan filosofina, skeptikkona ja hengentieteiden räyhänhenkenä joka ei kuvia tai guruja kumarrellut. Itse mies määritteli itsensä sanoilla "philosopher of some sort". Hän syntyi varakkaaseen teosofisukuun Intiassa ja oli siksi henkisten opettajien ja gurujen ympäröimä syntymästään lähtien ja joutui opiskelemaan kaikkea aiheeseen liittyvää jo lapsena.  Hän pettyi sekä hengentieteisiin, joogaan, meditaatioon että länsimaiseen filosofiaan, jota opiskeli yliopistossa. Tyhjiä lupauksia ja huijausta kaikki, mikään ei toiminut omakohtaisesti.


Vuosien varrella U.G. haaskasi omaisuutensa, erosi perheestään, eli kodittomana Lontoon kaduilla, ajautui sitten Sveitsiin jossa koki 49-vuotiaana jonkinlaisen muodonmuutoksen jota kieltäytyi määrittelemästä hengentieteellisin termein. U.G.:n mukaan kyseessä oli biologinen muutos. Tämän jälkeen U.G. tuli tunnetuksi filosofisista keskusteluistaan joita on tallennettu ääninauhalle ja videoille ja kirjoihin aika kattavasti.

This Dog Barking -sarjakuva on onnistunut teos, tekijät ovat perehtyneet aiheeseensa hyvin ja U.G.:n elämästä on poimittu oleelliset tapahtumat mukaan.  Sarjakuvassa on kuvattu U.G.:n varhaisvuodet intiassa, tapaamiset ja välirikko Jiddu Krishnamurtin kanssa, visiitti Ramana Maharshin luona (ei tehnyt vaikutusta U.G.:hen), aika Yhdysvalloissa perheellistyneenä teosofisen liikkeen luennoitsijana (tässä roolissa U.G. tunsi itsensä papukaijaksi joka toisteli tyhjiä fraaseja) ja sieltä alkanut luisu yksinäiseksi pummiksi Lontoon kaduille ja edelleen Sveitsiin jossa U.G. koki muutoksen jolle antoi nimen "calamity".

Teos on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa kuvaa U.G.:n henkilöhistoriaa ennen Sveitsin vuosia. Toinen osa käsittelee muodonmuutosta jonka U.G. koki siellä. Kolmas yleisesti U.G.:n näkemyksiä ja filosofiaa, joita esitellään kuvaamalla U.G. käymässä dialogia "seuraajiensa" kanssa. Sarjakuvan kertojana toimii U.G. itse.


Piirrostyyli sopii teokseen ja kerronta on sujuvaa ja informatiivista. Monet välillä kerronnan pysäyttävät suurehkot yksityiskohtaiset kuvat ovat hyvinkin näyttäviä. Tekijöistä Grey on brittiläisestä undergroundsarjakuvascenestä lähtöisin, nykyään asuinpaikkansa on Kambodža. Farley asuu Skotlannissa. Ainakin Greylle U.G. lienee aika läheinen aihe, hän on julkaissut jo vuosia YouTube -kanavallaan paljon U.G.-materiaalia.

Teos uponnee tehokkaimmin lähinnä ihmisille joille U.G. on jo ennestään jollain lailla tuttu hahmo, mutta voi olla kiehtovaa luettavaa muillekin.  Sarjakuvaa voi tilata ainakin verkkokirjakaupoista,  esim. Amazonin kautta löytynee.

U.G. ei ole laajalti tunnettu mainstream filosofi vaan enemmän kulttisuosiossa. Hän oli kuitenkin vakavastiotettava hahmo, jonka keskustelupiiriin hakeutui monia tunnettuja tieteentekijöitä ja taiteilijoita ja jota haastateltiin radio-ohjelmiin ja televisioon ympäri maailmaa. Hän ei itse varsinaisesti kirjoittanut kirjallisia teoksia, mutta hänen haastattelujaan ja ihmisten kanssa käymiään keskusteluja on koottu kirjoihin paljon.

 U.G. itse ilmoitti että hänen sanomallaan ei ole tekijänoikeuksia: kaikkea hänen sanomaansa saa jäljentää, levittää, tulkita, väärintulkita, vääristellä ja varastaa täysin vapaasti.

U.G. Krishnamurti kuoli Vallecrosiassa Italiassa 2007.


Suositeltavia kirjoja aiheesta:
The Mystique of Enlightenment: The Radical Ideas of U.G. Krishnamurti
The Courage to Stand Alone: Conversations with U.G. Krishnamurti 






“Don't follow me, I'm lost.”
- U.G. Krishnamurti

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Saarnaajan tyttäret

Saarnaaja, Kirkonpolttajatar ja Raivotar

Nämä kolme sarjakuva-albumia ovat jollain tavalla sukulaisia - muutenkin kuin että tekijä on sukua itselleen. Ehkä parikymmentä vuotta Saarnaajan hahmon ilmaantumisen jälkeen hänen tyttärensä kasvoivat aikuisiksi ja materialisoituivat maailmaan?

Saarnaaja

Saarnaaja ilmestyi 1995 Kuopiossa toimineen Sputnik Pressin julkaisemana. Alunperin eräs silloinen ns. "suurempi" kustantamo oli ilmaissut mielenkiintoa albumimittaiseen tarinaan tekijän ensimmäisten omakustannelehtien pohjalta. Kustantamo ehdotti että esim. lehdissä esiintynyt Saarnaaja-hahmo voisi toimia täysimittaisen albumin verran.

Noh...tuumasta toimeen ja toimihan se - kuin tappava tauti. Westerniä, vanhaa testamenttia, satanismia, väkivaltaa, vihaa, kauhua, happotrippejä ja paljon muuta yhteen mustaan myrkylliseen keitokseen sekoittanut lopputulos oli kuitenkin/tietenkin liikaa kyseiselle kustantamolle. Ei sinänsä ihme, teos oli aika eksoottinen tapaus muuta silloista suomalaista sarjakuvatarjontaa vasten katsottuna. Kustantamo ei katsonut moisen teoksen sopivan oman merkkinsä alla julkaistavaksi,  mutta tarjosi kyllä sen sijaan hintavahkoa painatus + jakelu artistimaksaa-diiliä. Ei kiitos.

Onneksi ruohonjuuritasolta toiminut kuopiolaisten Gomix-lehteä julkaisseiden sarjakuva-aktiivien Sputnik Press astui apuun ja pelasti tilanteen. Sputnik Press  julkaisi Saarnaajan laadukkaasti painettuna albumina, tehden kaikin puolin hyvää työtä.
Saarnaaja tykittää
Englanninkielinen käännös, josta lähti kirjeitse näytteitä sopivaksi katsotuille tahoille, herätti myös jonkin verran mielenkiintoa. USA:ssa Boneyard Press (jota pyöritti myöhemmin mm. Danzigin Verotik -kustantamossa toiminut ja “the most dangerous man in comics” titteliä kantanut Hart D. Fisher) ehdotti tarinan julkaisemista yhtenä "Flowers on the Razorwire" antologiasarjansa numerona, mutta tämä hyvin varteenotettava ehdotus tuli hiukan myöhässä, tarinan julkaisusta oli tällöin jo sovittu kalifornialaisen Wild Rags -levy-yhtiön/levykaupan kanssa.

Wild Rags julkaisi kansainväliselle metalliunderground scenelle suunnattua The Wild Rag -lehteä. Lehden muutama numero ilmestyi sarjakuvaspesiaalina, Saarnaajan englanninkielinen versio "The Sermon" oli yksi noista numeroista. Painos oli useita tuhansia, mutta kohderyhmä lähinnä lehden tilaajat ja metallidistrot, varsinaisiin sarjakuvakauppoihin lehteä tuskin jaeltiin. Levikki oli kuitenkin suurempi kuin se olisi ollut sarjakuvakustantamon kautta.

Nyt jo lopetetun Wild Rags Recordsin toimintaa on myöhemmin kritisoitu joidenkin/useidenkin lafkan kanssa tekemisissä olleiden yhtyeiden toimesta, mutta ainakin tämän sarjakuvajulkaisun kanssa pulju hoiti kaikki velvoitteensa ja teki kaiken sovitusti ja hyvin sujuvasti. Arvosana pelkkää plussaa. 

Kirkonpolttajatar

Vuoden 2015 Kirkonpolttajatar -albumi ei kuumottavasta nimestään huolimatta ole mikään uskonnonvastainen tykitys. Sen sijaan albumin käyntiin rysäyttävä niminovelli kuvaa kuinka humalainen toikkarointi on vahingossa johtaa tulipaloon ja poliisi haluaa tutkia tapahtumien kulkua.
Albumin novellitusinasta eniten huomiota ja hihittelyä ovat herättäneet lyhyet satiiriset hitlerisarjakuvat (hitleri poimii taas hilloja...), joita on ripoteltu mausteeksi mukaan, mutta taiteellisesti teoksen kantavia voimia ovat selkeästi niminovelli "Kirkonpolttajatar" ja tarina "Death Metal", jossa huoltoasemalla tankkaa kuolonmetallikööri joka ei treenaa, ei julkaise eikä keikkaile ja on matkalla ei-mihinkään, nowhere fast.
Death Metal - viimeisessä ruudussa siteerataan Venom-yhtyettä....
Inferno lehti totesi arviossaan saman: 
"Vilpittömimmin iskivät nimikertomuksen kovin todentuntuinen tapahtumaketju, jossa olisi monelle bläkkistuhmeliinille mietittävää, sekä hulvattomasti sekenestä droppaamista käsittelevä Death Metal."

Tekijälle itselleen mieluisa tarina taas on albumin loppuun sijoitettu western "Vanha revolverimies".

Raivotar  

Raivotar-albumi ilmestyi hieman pienemmässä koossa kuin Saarnaaja ja Kirkonpolttajatar. Jo tarinan käsikirjoitusvaiheessa oli suunnitelma käyttää joitakin kokosivun ruutuja visuaalisessa ilmaisussa ja siksi hiukan pienempi julkaisukoko ja pienempään kokoon piirretyt sivuoriginaalit tuntuivat tälle teokselle sopivalta.

Raivotar kuvaa kuinka äärimetallin parissa ahertavan keikkajärjestäjän asiat menevät kunnolla pieleen, miltä leimakirveen isku tuntuu kun kaikki muukin menee jo valmiiksi päin helvettiä.
Ongelmia ug-metallikonsertin kokoonpanossa
Teoksen näkökulma on tarkoituksella syrjästä, se on underdog ja underground. Samoin koko teos. Ja ne kaksi muuta teosta.

"Raivotar-albumi tulee luetuksi yhdeltä istumalta, sillä tarina on mielenkiintoinen ja monella tasolla puhutteleva."
- Nousu.net


Saarnaaja (Sputnik Press, 1995)
The Sermon - The Preacher Man I (Wild Rags, USA 1996)
Kirkonpolttajatar ja muita kertomuksia (Kaapu Press, 2015)
Raivotar (Kaapu Press, 2018)

www.opticmatador.com

torstai 22. elokuuta 2019

Ysärikaapu

Kaapuveikko syntyi 1992 ja pokkasi syntyessään kunniamaininnan Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa. Seuraavaksi Kaapuveikkoa julkaistiin Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana 1993.


Kaapuveikko Ilta-Sanomissa


Samana vuonna sarja löysi tiensä paikallislehtiin. Ensimmäinen sarjaa julkaissut lehti oli Pudasjärven Sanomat. Kyseinen lehti ilmestyi muutamia vuosia. Kun lehti lakkasi ilmestymästä Kaapuveikko löysi uusia julkaisijoita. Vuosien varrella Kaapuveikkoa on julkaistu Pudasjärvellä, Joensuussa, Siilinjärvellä, Inarissa, Nuorten Ystävät ry:n lehdessä, Ilta-Sanomissa, Myrkky-sarjakuvalehdessä ja useissa eri pienlehdissä.



Kaapuveikko Pudasjärven Sanomissa 90-luvulla





2000-luvun puolivälissä ympäri maata mieron tiellä poukkoillut Kaapuveikko vakiintui taas synnyinseudulleen Pudasjärvelle Iijokiseutu-lehteen, joka on nyt julkaissut Kaapuveikkoa toistakymmentä vuotta.


KAAPUVEIKKO 27v - Taidehuone Pohjantähti, Pudasjärvi 3.-31.8.2019
Kaapuveikko 27 vuotta -näyttely on esillä Taidehuone Pohjantähdessä Pudasjärvellä 3.-31.8.2019. 
Näyttelyssä on esillä Kaapuveikko-sarjakuvan strippioriginaaleja kolmelta eri vuosikymmeneltä, piirroksia ja maalauksia hahmon tiimoilta, sekä lisäksi valikoima sarjan piirtäjän Juha Vuorman muuta taidetta ja levynkansimaalauksia, joita on julkaistu underground-metalliyhtyeiden levyjen kansissa ympäri maailmaa samalla aikajanalla kuin Kaapuveikko-sarjakuvaa kotipuolessa. 

Underground Metal Comix