torstai 22. elokuuta 2019

Ysärikaapu

Kaapuveikko syntyi 1992 ja pokkasi syntyessään kunniamaininnan Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa. Seuraavaksi Kaapuveikkoa julkaistiin Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana 1993.


Kaapuveikko Ilta-Sanomissa


Samana vuonna sarja löysi tiensä paikallislehtiin. Ensimmäinen sarjaa julkaissut lehti oli Pudasjärven Sanomat. Kyseinen lehti ilmestyi muutamia vuosia. Kun lehti lakkasi ilmestymästä Kaapuveikko löysi uusia julkaisijoita. Vuosien varrella Kaapuveikkoa on julkaistu Pudasjärvellä, Joensuussa, Siilinjärvellä, Inarissa, Nuorten Ystävät ry:n lehdessä, Ilta-Sanomissa, Myrkky-sarjakuvalehdessä ja useissa eri pienlehdissä.



Kaapuveikko Pudasjärven Sanomissa 90-luvulla





2000-luvun puolivälissä ympäri maata mieron tiellä poukkoillut Kaapuveikko vakiintui taas synnyinseudulleen Pudasjärvelle Iijokiseutu-lehteen, joka on nyt julkaissut Kaapuveikkoa toistakymmentä vuotta.


KAAPUVEIKKO 27v - Taidehuone Pohjantähti, Pudasjärvi 3.-31.8.2019
Kaapuveikko 27 vuotta -näyttely on esillä Taidehuone Pohjantähdessä Pudasjärvellä 3.-31.8.2019. 
Näyttelyssä on esillä Kaapuveikko-sarjakuvan strippioriginaaleja kolmelta eri vuosikymmeneltä, piirroksia ja maalauksia hahmon tiimoilta, sekä lisäksi valikoima sarjan piirtäjän Juha Vuorman muuta taidetta ja levynkansimaalauksia, joita on julkaistu underground-metalliyhtyeiden levyjen kansissa ympäri maailmaa samalla aikajanalla kuin Kaapuveikko-sarjakuvaa kotipuolessa. 

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Kaapuveikon synty

Kaapuveikko 27v -näyttelyssä on esillä myös ensimmäisiä strippioriginaaleja vuodelta 1992. 


Kaapuveikko syntyi vuonna 1992, jolloin sarja osallistui Kemin sarjakuvakilpailuun ja pokkasi osallistumisellaan kunniamaininnan strippisarjakuvien sarjassa ja pääsi siten mukaan kilpailussa menestyneistä sarjoista koottuun albumiin.

kaapustripit nro 3 ja 6 - alkuperäinen numerointi tekijän kynästä näkyy pienellä strippien oikeassa alanurkassa

Painotyötä varten pyydetyistä originaalistripeistä julkaistiin albumissa puolet, ja niiden originaalit palautettiin - toinen julkaisematon puolisko taas katosi mystisesti sille reissulle, koska piirtäjä ei hölmöyksissään tajunnut karhuta puuttuvia originaaleja takaisin.
Killin ja kallon saapuminen kuvioihin on dokumentoitu albumissa - killi saapuu stripissa nro 3 ja kallo nro 6 - mutta itse Veikon ensiesiintyminen kadonneisiin sarjakuviin kuuluvassa stripissä nro 1 pysyy mysteerinä todistusaineiston kadottua.

Kaapuveikon aivan ensimmäinen esiintyminen on siis hiukan hämärän peitossa...mutta hän on yhä täällä.

Kaapuveikko 27v - Taidehuone Pohjantähti, Pudasjärvi 3.-31.8.2019

Kaapuveikko 27 vuotta -näyttely on esillä Taidehuone Pohjantähdessä Pudasjärvellä 3.-31.8.2019.  
Näyttelyssä on esillä Kaapuveikko-sarjakuvan strippioriginaaleja kolmelta eri vuosikymmeneltä, piirroksia ja maalauksia hahmon tiimoilta, sekä lisäksi valikoima sarjan piirtäjän Juha Vuorman muuta taidetta ja levynkansimaalauksia, joita on julkaistu underground-metalliyhtyeiden levyjen kansissa ympäri maailmaa samalla aikajanalla kuin Kaapuveikko-sarjakuvaa kotipuolessa.