sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Miksi underground metallimusiikin kansitaide merkitsee paljon enemmän kuin sinä (luultavasti) vielä ymmärrät?


Dark Art Legion (lyhyt johdatus underground metallimusiikin kansitaitaiteeseen)


Taustaa, kuvataiteesta kuvitustaiteeseen


1900-luvulle tultaessa modernismin ja postmodernismin myötä taidemaailman kiinnostus romantikkojen ja symbolistien tarinoihin ja myytteihin viittaavaan kuvastoon katosi kokonaan. Mutta itse kuvasto ei kadonnut - eliitti hylkäsi sen, kansa ei. Se siirtyi populaarikulttuuriin.

"Se jokin" joka on läsnä hyvässä taiteessa, joka saa katsojan tajuamaan olevansa jonkin autenttisen äärellä, pulpahti pintaan uusia kanavia. Niinsanotun kuvitustaiteen kukoistus lähti käyntiin samoihin aikoihin kuvataiteen muuttuessa ns. nykytaiteeksi. Kirjojen, lehtien ja pulp-lehtien kansimaalareiden ja kuvittajien teokset olivat vuosikymmeniä varsinaisen kuvitustaiteen kultakautena pidetyn jakson jälkeenkin parhaiden kuvantekijöiden estraadi. Fantasiataiteen suurmestarin Frank Frazettan alkuperäisistä öljymaalauksista on jo maksettu huutokaupoissa miljoonia dollareita. Martta Wendelin on suomalaista taitelijoista hyvä esimerkki 1900-luvun parhaista kuvantekijöistä.

80s, Open the gates


1900-luvun lopulla aukeni aivan uusi kuva/kuvitustaiteen kanava, jota ulkopuoliset eivät ole vielä juurikaan halunneet huomioida, mutta jossa länsimaisen kuvataiteen symbolistien ja romantikkojen ajan jatkumo ilmenee ehkä kaikkein selvimmin ja jopa aikamoisella paineella, ja piittaamatta liian paljoa kaupallisen kuvittamisen säännöistä, underground metallimusiikin kansimaalaukset.

Raskaassa rockissa oli jo aikaisin muotoutunut tapa LP-levyjen kansimaalauksista valokuvakansien tai pelkkään graafiseen designiin nojaavien kansien sijaan, ja kirjojen kansissa aiemmin liikkuneen fantasiataiteen kuvastoa käytettiin myös siellä. 80-luvulle tultaessa metallin kansitaide oli jo voimissaan, mutta yhä pitkälti suurten levy-yhtiöiden valitsemien kuvittajien varassa. Derek Riggsin Iron Maiden -kuvasto ja Joe Petagnon Motörhead kannet lienevät suurelle yleisölle vuosikymmenen mieleenpainuneimpia selkeästi metalliosastoa edustavia kuvia, ajalle tyypillisinä yhtyeiden hirviömaskottien kuvauksina.

Vuosikymmenen lopulla pinnan alla underground yhtyeiden kuvamaailma haki kuitenkin myös laajempaa ja syvempää taiteellista ilmaisua ja etsi sitä aluksi reilun sadan vuoden takaa. Nyt jo legendaarinen ruotsalainen Bathory käytti vuoden 1988 "Blood Fire Death" levynsä kannessa Peter Nicolai Arbon maalausta "The Wild Hunt of Odin" (1872), doom metal yhtye Candlemassin vuoden 1987 "Nightfall" levyn kanta koristi maalaus Thomas Colen "Voyage of Life"-sarjasta vuodelta 1842 jne. Samaa henkeä ilmeni myös Suomessa, thrash metal yhtye National Napalm Syndicaten vuoden 1989 debyyttilevyn kanteen päätyi Caspar David Friedrichin 1809-10 maalaama "The Abbey in the Oakwood".

90s, Unleash the beast...


Varsinaisesti underground metallin maalattu kansitaide erkani ja laajeni kuitenkin aivan täysin omaksi lajikseen omine taiteilijoineen heti 1990-luvun alussa (osin toki jo 80-luvun lopulla), kun pieniä metallilevyjä ruohonjuuritasolla julkaisevia nyrkkipajoja alkoi pulpahdella esiin joka puolella maailmaa. Alan harrastajat alkoivat laajalti itse julkaista musiikkia joka kiinnosti ihmisiä mutta ei ollut tarpeeksi kaupallista isommille levy-yhtiöille. Genrelle oli syntynyt jo 80-luvulta alkaen myös oma kattava fanzine-lehtien muodostama mediaverkosto. Underground-metallista tuli jonkinlaista kansainvälisesti verkostoitunutta kansanmusiikkia. Tämä tarjosi uuden kanavan myös uusille kuvataiteilijoille - ja kiinnostuneen kansainvälisen yleisön. Yleisö kiinnostui myös kansimaalauksista, musiikin lisäksi myös kansimaalareiden tekemisiä alettiin seurata. Yhtälö oli ja on elävä ja oikea, kansitaidetta seuraavat sekä yleisö että toimittajat, kriitikot, muusikot, toiset taiteilijat ja levyjä julkaisevat tahot. Sitä arvioidaan monesta suunnasta.

Okkulttinen/maaginen/satanistinen symboliikka alkoi 90-luvulla puskea itseään ilmi underground metallimusiikin kautta siihen malliin että joku Carl Jung olisi ehkä voinut ollut kiinnostunut ilmiöstä ja luultavasti katsonut jonkin arkkityyppisen voiman kollektiivisesta piilotajunnasta ilmenevän paineella jota ei voi tukkia. Tämä kuului musiikissa ja näkyi musiikkiin liitetyssä taiteessa.

90-luvun ug-metalliscene nosti esiin uusia selkeästi metallimusiikkiin keskittyneitä ja sen kuvalliseen ilmaisuun voimakkaasti vaikuttaneita taiteilijoita, merkittävimpinä tekijöinä esim. Dan Seagrave, Kris Verwimp, Kristian Wåhlin ja Chris Moyen. Edellisen vuosikymmenen metallikuvittajista alan pioneeri, Motörhead-kansistaan tuttu Joe Petagno koki jonkinlaisen "toisen tulemisen" 90-luvun underground death- ja black metal scenen myötä. Petagno omaksui scenen okkulttisen kuvaston suvereenisti ja hänen hienoja maalauksiaan näkyi 90-luvulla kansissa todella paljon ja niitä näkee yhä. Joe Petagno kuvitti LP-levyjen kansia jo 70-luvulla, mm. Black Oak Arkansasin "High on the Hog" (1973) LP:n kansipiirros on Petagnon käsialaa. Petagnon kuvasto ulottuu siis 70-luvun hard rockista 80-luvun heavy metallin kautta 90-luvun ja nykypäivän underground death- ja blackmetalliin. Hänen uransa on hyvin vaikuttava.

Tänään


Underground metallimusiikin maalatusta kansitaiteesta löytää tänään monia tyylejä, kuvan toimivuus ja siten yhteys katsojaan on yhdistävä tavoite, keinot vaihtelevat. Nimenomaan metallimusiikille tunnusomaista kuvastoa eri tavoin hyödyntävien teosten lisäksi näkee myös maalauksia jotka voisivat olla jatkumoa suoraan 1800-luvun maalaustaiteen romantikkojen, symbolistien ja prerafaeliittien töistä. Ikäänkuin taiteilijat olisivat huomioineet länsimaisen kuvataiteen perinteen sen romahtamiseen (sic) asti, mutta sen jälkeisestä ajasta vain ne suuntaukset jotka ovat edes yrittäneet korjata väärään suuntaan vietyä tilannetta.

Mutta metallimusiikin maalatun kansitaiteen eri tyylit ovat muotoutuneet orgaanisesti, niitä ei ole kehitetty taidehistoriaa tutkimalla tai teoreettisen linssin läpi. Kyse on elävästä taiteesta.

Puhuttelevaa kansitaidetta etsiessä on tietysti kaivettava pinnan alta - suurimman levikin metallilevyissä on ehkä hiukan enemmän designmeininki kansissa, tottakai, mutta pinnan alla pulppuaa. Yhtyeet jotka eivät pyri tietoisesti tekemään mahdollisimman laajalevikkistä musiikkia, vaan tekevät hommaa sisäisestä palosta, vastaavat kansitaiteensa valinnasta yleensä itse (levy-yhtiön sijaan) ja ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä että löytävät kansiinsa jotain jossa näkevät samaa henkeä ja asennetta kuin musiikissaan. Ug-metallilevyjen kansissa kyse ei ole "pakkaussuunnittelusta", itse lay-out ja graafinen suunnittelu ovat yleensä aika toissijaisia, tai ainakin suoraviivaisia - yhtyeen logo ylös ja title alas - se kannen maalaus on se mikä merkitsee.

Vaikka digitaalinen kuvantekeminen on yleistynyt kuvittajien dominoivana työkaluna muissa kuvitusgenreissä, öljy- tai akryylimaali kankaalle on yhä aika yleinen tekniikka metallikuvittajien keskuudessa (tosin digitaalista maailmaa ei vierasteta yhtään - arvostettuja digimaalareita on paljon ja heitä tulee koko ajan lisää). Yksi tämän hetken kysytyimmistä kansimaalareista ug-metal scenessä, italialainen Paolo Girardi maalaa pelkästään öljyväreillä, Kristian "Necrolord" Wåhlinin ikoniset klassikkokannet ovat kookkaita akryyli- ja öljymaalauksia kankaalle jne. Myös taidokkaat mustavalkoiset tussipiirrokset ovat yleisiä ja niillä on oma niihin erikoistunut tekijäkaartinsa. Hienoa tussitaidetta näkee kansien lisäksi T-paitakuvissa.

Ennen levyjä selattiin kansien perusteella levykaupassa ja mukaan lähti usein LP tai CD pelkästään puhuttelevan kansikuvan takia. Musiikin selaamisen siiryttyä nettiin tämä kuvallisen ensivaikutuksen luomismahdollisuus on mennyttä, mutta ei vaikuta millään tavalla siltä että musiikin digitalisoituminen olisi metallikuvittamista tai -kuvittajia hidastanut, päinvastoin, tekijöitä lienee enemmän kuin koskaan ennen. Virta imee nykyään mukaansa myös metalliporukoiden ulkopuolisia kuvittajia, mutta alan kuvakielen tunteva ja sitä omaperäisesti ilmentävä taiteilija löytänee yhä julkaisukanavansa. Ja jonkinlainen perinne ja jatkumo on selvä, kansitaiteilijoiden haastatteluissa näkyy hyvin yleinen kuvio - nykyisistä kansimaalareista valtaosa kertoo lähteneensä hommaan inspiroiduttuaan nuorena kuvantekemiseen nimenomaan jonkin levynkannen perusteella. Musiikkigenren historian koko ajalta löytyy klassikkokansia monenkirjavaan tyyliin ja mielenkiintoisimmat uudet näkemykset löytyvät yhä uusien ug-yhtyeiden mukanaan sceneen nostamien uusien taiteilijoiden kansimaalauksista ja -piirroksista.

Conclusion


Niin, ja tietenkin monimuotoisessa sopassa on oltava myös sopivasti - siis paljon - visvaa, saastaa, okkultismia, pääkalloja, viikatemiehiä ja näennäistä tökeryyttä ja kaikkea sitä mitä maallikot väheksyvät kliseinä - muuten metalli ei olisi metallia. Se myös osaltaan suojelee metallin kansitaidegenreä järjestäytyneen taidemaailman usein kaiken elävän tukehduttavalta kosketukselta. Ug-metallin kansitaiteessa ei auta maisterinpaperit, taidekoulut ja näyttelyt cv:ssä, suhteet valtaapitävään kulttuurieliittiin tai tyhjää taidejargonia vilisevä kuvanteon kirjallinen teoria - yksin kuvaa arvioidaan, yksin kuva merkitsee.

The work stands alone.


J. Vuorma
www.opticmatador.com



[blogin otsikkokuva: Peter Nicolai Arbo "The Wild Hunt of Odin" (1872) - Bathory: Blood Fire Death LP 1988]

Underground Metal Comix